7-ottelun Piirinmestaruuskisat pelattiin sunnuntaina

Pohjois-Suomen 7-ottelun piirinmestaruuskisat pelattiin sunntaina 19.9.2021 Pöllökankaan koulun kentällä.

Mestaruussarjan voiton vei todella vahvan loppukauden pelannut Jarno Seppänen tuloksella 148. A-sarjan voittoon nousi Eero Honkamäki ja J15 sarjan voitti Emilia Vaali.

Markus Toratti ja Jukka Komulainen heittivät mestaruussarjaan oikeuttavat tulokset ja säilyttivät sarjapaikkansa ensivuodelle.

Oulun Kyykän kisakausi onkin nyt virallisesti ohi. Kiitoksia kaikille mukana olleille.

7-ottelun Piirinmestaruuskisat 19.9.2021

Pohjois-Suomen 7-ottelun piirinmestaruuskisat pelataan Pöllökankaan koulun kentällä 19.9.2021 klo 10 alkaen.

Seitsemänottelussa pelataan peräkkäin henkilökohtainen peli, viisiottelu ja koko kenttä.

Henkilökohtaisen pelin tulokset hyväksytään liiton viralliseksi tulokseksi.

Osallistujien toivotaan tulevan paikalle viimeistään 9:30.

Ensimmäinen Mestaruussarjan voitto Oulun Kyykälle

Kesä tulosherkimmät turnaukset pelattiin syyskuun alusta Helsingissä. Lauantaina Boris Karppalan muistokisoissa jatkokierrokselle pääsy vaati tuloksen 25 ja Oulun Kyykästä vain Seppäsen Jarno selvityi jatkokierrokselle lopulta taipuen neljännelle sijalle Veli-Pekka Ehoniemen viedessä voiton ja Cup-mestaruuden Kylmäkoskelle. Joukkuepelissä Oululaisten edustama Seka 1 sijoittautui toiselle sijalle.

Sunnuntaina pelattiin samassa paikassa Paavon Kyykkä, jossa Jarno Seppänen otti vahvan voiton tuloksella +26 tuoden samalla Oulun Kyykän ensimmäisen mestaruussarjan kultamitalin Ouluun. Onnittelut Jarnolle

SM mitali Ouluun!

Henkilökohtaisen Kyykän SM-kisat järjestettiin 28.8.2021 Tampereella. Oulun Kyykkä lähti kisaan mukaan kahden joukkueellisen voimin.

Voiton vei murskaavalla erolla Kylmäkosken Kyykän Veli-Pekka Ehoniemi tuloksella 30, mutta Oulun Kyykän Antti Eronen siivosi itselleen mukaan hopeamitalin tuloksella 25. Onnittelut Antille. UKK kilpailuissa Oulun Kyykkä otti kotiin hopean ja pronssin korkeimman palkintopallin mennessä kisaisännille, Hopeajoukkue muodostui kokoonmpanosta Jarno Seppänen, Roope Miettunen, Petteri Törmänen ja Markus Toratti. Pronssijoukkueeseen kuuluivat Ukko-Pekka Yliranta, Eero Honkamäki, Aapo Lehtosaari ja Antti Eronen.

Sunnuntaina kisaamista jatkettiin Nääs-Kyykän muodossa. Henkilökohtaisessa pelissä Antti jatkoi menestyksen niittämistä pronssimitalin mudossa häviten tasatuloksella kisaisäntien Miika Sorvalille V-P Ehoniemen ottaessa jälleen vakuuttavan voiton. Pari-Cupin finaaleissa voiton vei Antti Erosen ja Jarno Seppäsen tähdittämä Oulun Kyykkä 1. Voitto ei ikävä kyllä riittänyt Pari-Cupin toiselle sijalle, vaan Oulun Cup sijoitukseksi jäi lopulta sija kolme.

Pari-Cupin lopputulos:

Tammer-Kyykkä 1: 42

Kylmäkosken Kyykkä 1: 35

Oulun Kyykkä 1: 34